Valmennuspalvelut

Tavoitteiden mukaisia ja pitkäkantoisia tuloksia

Takaamme, että valmennus tuo tulosten lisäksi valtavasti hyvää tietoa harjoittelun ohjelmointiin liittyen. Sen lisäksi, että ohjelma tuo kovat tulokset, tämä tulee takuulla vaikuttamaan harjoitteluusi myös pidempikantoisesti – tämän jälkeen osaat suunnitella omaa treeniäsi tuloksekkaammin.

Prosessi etenee niin, että aivan alussa kartoitetaan tavoitteita, tilannetta ja treeniresursseja esitietokyselyllä (jonka täyttäminen ei luonnollisesti sido mihinkään). Esitietojen perusteella laaditaan alkutestit, joissa sekä kartoitetaan lähtötaso että käydään läpi joitain ohjelmaan tulevista harjoitteista tai menetelmistä. Taustatietojen ja testitulosten pohjalta laaditaan itse harjoitusohjelma, jota matkan varrella tarvittaessa muokkaillaan. Ohjelman ajan pidetään yhteyttä etänä ja noin kolmen kuukauden kohdalla pidetään väli- tai lopputestit, joissa katsotaan mitä on tapahtunut ja tarkennetaan jatkosuunnitelmia.

Minkä yksilövalmennuksen päädytkään valitsemaan, olemme varmoja, että valmennus tulee tuomaan tuloksia, opettamaan harjoittelun ohjelmointia ja takaamaan kehityksen vielä kauan valmennuksen jälkeen. Ota yhteyttä, niin katsotaan mikä valmennuksistamme auttaa juuri sinua tällä hetkellä eniten!

Mies punnertaa lattialla

Yksilöllinen valmennus

Pitkäjänteinen ja kauaskantoinen ratkaisu. Jos haluat isossa kuvassa varmistua siitä, että harjoitteluun käyttämäsi aika käytetään parhaalla mahdollisella tavalla, kokonaiskuormitus pysyy varmasti hallussa ja kehitys jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen, jatkuva valmennus on sinulle! Alku- ja välitesteissä voidaan viilata tekniikoita, opetella uusia taitoja tai syventyä tarkemmin ohjelmassa käytettyihin menetelmiin.

Lue lisää

Huippu-urheiluvalmennus

Ammattiurheilu on kovaa ja erikoistunutta työtä, jossa arvailulle ei ole varaa – jokaiselle osa-alueelle tarvitaan juuri ne parhaat osaajat. Huippu-urheiluvalmennus on täysin tilanteen mukaan optimoitu palvelu, johon kuuluu yhteistyö lajivalmentajien, fysioterapeuttien ja tarvittaessa vaikka seuran hallinnon kanssa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää

Yksilöllinen etävalmennus

Optimoitu ohjelmointi. Kokeneelle treenaajalle – jos haluat varmistua, että harjoittelun ohjelmointi on aina hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Alku-, väli- ja lopputestit hoidetaan täysin etänä – jos haluat viimeisen päälle viilatun ohjelmoinnin, mutta et kaipaa suoritustekniikoiden viilausta paikan päällä, etävalmennus on sinulle. 

Hinta 140€/kk

Lue lisää

Verkkovalmennukset

Tällaista syvän teoriaymmärryksen ja laajan käytännön kokemuksen yhdistelmää ei löydy mistään! Valmennusmerittejä löytyy aina kansainvälisen tason huippu-urheilusta ja fyysisen taiteen ammattilaisista kokeneiden ja tavoitteellisten harrastajien kautta innokkaisiin aloittelijoihin. Kymmeniä eri lajeja, lukemattomia erilaisia yksilöllisten tavoitteiden yhdistelmiä ja satoja ennätyksiään ylittäneitä asiakkaita.

Lue lisää

Hinta 140€/kk

Lue lisää

Lue lisää

Ohjelmat sisältävät

Testaukset

Alku- ja lopputestaukset

Yksilöidyn harjoitusohjelman

Sinulle optimoidut treenit

Yleiset ravinto-ohjeet

Tarkat, yksilöidyt ravinto-ohjeet lisäpalveluna hintaan 100€

Konsultoinnin

Ohjelmaan liittyvä yhteydenpito sähköpostitse tai puhelimitse

Ohjeet liikkeisiin

Tavoitteiden mukaan optimoidut liikevariaatiot

Fysioterapia yhteistyö

Fysioterapiakäynnit Sirkusfysiolla 55€ / käynti (ohjelman aikana tai ennen ohjelman alkua)

Ohjelmat sisältävät

Testaukset

Alku- ja lopputestaukset 

Yksilöidyn harjoitusohjelman

Sinulle optimoidut treenit

Yleiset ravinto-ohjeet

Tarkat, yksilöidyt ravinto-ohjeet lisäpalveluna hintaan 100€

Ohjeet liikkeisiin

Tavoitteiden mukaan optimoidut liikevariaatiot

Konsultoinnin

Ohjelmaan liittyvä yhteydenpito sähköpostitse tai puhelimitse

Fysioterapia yhteistyö

Fysioterapiakäynnit Sirkusfysiolla 55€ / käynti (ohjelman aikana tai ennen ohjelman alkua)

Ota yhteyttä

9 + 7 =